Hedelmällisyyshoidot

Kun henkilö päättää lähteä tavoittelemaan itsellistä vanhemmuutta, on aika tutustua hedelmällisyyshoitohin. Miten kaikki tapahtuu? Mitä voin odottaa hoidoilta? Mitä saan tietää lahjoittajasta? Julkinen terveveydenhoito vai yksityinen klinikka? On alkamassa jännittävä ja tunteikas matka. Joidenkin mielestä on parasta mennä virran mukana, mutta suurin osa meistä janoaa tietoa siitä, kuinka prosessi etenee. Tälle sivulle tiivistimme yleisesti tietoa hedelmällisyyshoidoista.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokaista hoidetaan yksilöllisesti, ja hoitopolku voi näyttää sinun kohdallasi toisenlaiselta. Hoitojen henkinen rankkuus tulee joillekin yllätyksenä. Kun odotukset ovat korkealla ja saatat olla sijoittanut hoitoihin jo tuhansia euroja, voivat epäonnistumiset tai menetykset tuntua musertavilta. On myös hyvä tiedostaa, että kaikki eivät saa lasta syliin hedelmöityshoidoilla, mutta suurin osa saa.

Hoidoissa Suomessa

Itselliseksi vanhemmaksi haluava kohdullinen henkilö voi käydä lahjasoluhoidoissa joko julkisen puolen yliopistosairaalojen lapsettomuuspoliklinikalla (HUS, TYKS, TAYS, KYS, OYS), tai yksityisellä klinikalla. Useimmat aloittavat julkisella puolella, mutta jos hoidot julkisella eivät tuota tulosta, siirrytään yksityiselle klinikalle. Toisaalta julkisen puolen hoitoihin on tällä hetkellä erittäin pitkät jonot, joten monet aloittavat suoraan yksityisellä, jotta hoitoa ei tarvitse odottaa niin pitkään. Julkisen terveydenhuollon hoitoonpääsykriteerit ovat myös tiukemmat kuin yksityisellä klinikalla, mikä voi olla syy aloittaa hoidot suoraan yksityisellä. Yksityisen klinikan hoito koetaan joskus myös yksilöllisemmäksi ja joustavammaksi kuin julkisen puolen tarjoama hoito.

Lahjasoluilla tehtävä hedelmöityshoito edellyttää lahjasolukonsultaatiota ennen hoitopäätöksen saamista. Lahjasolukonsultaatio on lakisääteinen, ja sen tekevät useimmiten klinikan psykologit. Lahjasolukonsultaatiossa käydään läpi itselliseksi vanhemmaksi haluavan motiivit itsellisenä hoitoon hakeutumiseen, elämäntilanne ja terveydentila, itsellisen vanhemmuuden erityiskysymykset, sosiaaliset tukiverkostot, lahjoittajan valinta, lahjoittajan oikeudet ja velvollisuudet sekä lahjasolutaustasta lapselle puhuminen.

Lahjasoluhoidot toteutetaan joko inseminaation (IUI) tai koeputkihedelmöityshoidon (IVF tai ICSI) avulla. Yleensä inseminaatio on ensimmäinen hoitomuoto, jos hedelmällisyyteen vaikuttavaa sairautta ei ole havaittu tai jos hedelmällisyyden alenemaa munasolujen tuotannon vähyyden tai puuttumisen tai korkean iän vuoksi ei ole. Inseminaatiossa käytössä ovat lahjoitetut siittiöt, joiden avulla naisen omia munasoluja yritetään hedelmöittää.

IVF-hoito on tehokkaampi hoito ja siihen siirrytään, mikäli raskaus ei ala inseminaation avulla. IVF-hoitoihin voidaan siirtyä myös suoraan, mikäli katsotaan, ettei inseminaatio tuottaisi tulosta. IVF-hoitoa tarvitaan myös, jos omia munasoluja ei ole esim. sairauden, korkean iän tai periytyvän geneettisen sairauden vuoksi. Näissä tapauksissa käytetään lahjoitettuja munasoluja ja lahjoitettuja siittiöitä. Tätä kutsutaan tupladonaatioksi.

IVF-hoidossa naisen munasarjoja stimuloidaan lääkkeellisesti, jotta niissä alkaisi kypsymään useita munasoluja yhtä aikaa, kun luonnollisessa kierrossa munasoluja kypsyy tavallisesti vain yksi. Tämän jälkeen kypsyneet munasolut kerätään (punktio) ja hedelmöitetään lahjoitettujen siittiöiden avulla petrimaljalla. Hedelmöittyneitä munasoluja viljellään laboratoriossa 2 - 6 päivää, jonka jälkeen paras kehittynyt alkio voidaan siirtää tuoresiirtona kohtuun. Loput hyvälaatuiset alkiot pakastetaan ja siirretään myöhemmin pakastealkiosiirtona (FET). 

Joskus hoidoissa päätetään lahjoitettujen solujen sijaan käyttää lahja-alkiota. Lahja-alkiot ovat jonkun muun hedelmällisyyshoidoista yli jääneitä alkioita, jotka on lahjoitettu klinikalle. 

Lahjasoluhoidoista löytyy paljon tietoa hoitoa tarjoavien klinikoiden sivustoilta ja esimerkiksi osoitteesta https://www.suomi.fi/oppaat/lapsen-saaminen/haaveena-lapsiperhe/vanhemmaksi-lahjasoluilla

Hoidoissa ulkomailla

Hedelmöityshoitoihin voi hakeutua myös ulkomaille. Silloin tulee ottaa huomioon paikallinen lainsäädäntö, joka voi erota Suomen hedelmöityshoitolaista merkittävästi. Ulkomaille hoitoon hakeutuessa kannattaa selvittää:

• Mitä palveluja ja hoitoja kyseisellä klinikalla on saatavilla?

• Hoidetaanko itsellisiä vanhempia?

• Käyttääkö klinikka paikallisia vai kansainvälisiä lahjasoluja (cryo-pankit)?

• Mitä tietoja lahjoittajasta on saatavilla?

• Kuinka moneen perheeseen sama lahjoittaja voi lahjoittaa?

• Onko lahjoittaja avoin vai anonyymi (lapsen mahdollisuus selvittää geneettistä perimää myöhemmin)?

• Millaisiin kuluihin kannattaa varautua?

• Voiko lääkkeet hankkia paikan päältä vai onko kansainvälinen resepti mahdollinen?

Ulkomailla hoitoja saaneiden kokemus hoidon laadusta on yleensä positiivinen, mutta käytännöissä voi olla paljonkin eroja suomalaisiin klinikoihin verrattuna. Siksi kannattaa perehtyä aiottuun klinikkaan hyvin ja kysyä vaikka sähköpostilla tarkennuksia. Voit käydä hoitojen väliultrat ja tarkistaa hoitosuunnitelman Suomessa yksityisellä klinikalla, jos esimerkiksi kielimuuri jättää avoimia kysymyksiä.

Itselliseksi adoption avulla

Yksinäinen henkilö voi adoptoida lapsen Suomessa, mikäli täyttää adoptiovanhemmalle esitetyt vaatimukset. Adoptioprosessi on pitkä ja yksityiskohtainen, ja sen tarkoituksena on turvata lapsen etu. Hakijan tulee olla vähintään 25-vuotias ja enintään 50-vuotias. Lapsen ja vanhemman ikäero voi olla enintään 45 vuotta. Adoptiolain mukaan lapsi tulisi sijoittaa ensisijaisesti kahden vanhemman perheeseen. Suomessa yksin adoptoivat ohjataan siksi suoraan kansainvälisen adoption polulle.

Adoptioprosessi alkaa adoptioneuvonnalla. Neuvontaan pääsee ottamalla yhteyttä oman hyvinvointialueen sosiaalitoimeen, lastenvalvojaan tai valtuutettuun adoptioneuvontaa antavaan järjestöön. Lakisääteinen adoptioneuvonta on maksutonta ja se kestää hakijan tilanteesta riippuen 1 - 2 vuotta. Neuvonta sisältää keskusteluja eri teemoista neuvontaa antavan työntekijän luona. Neuvonnassa keskustellaan esimerkiksi seuraavista aiheista: motiivit, henkilöhistoria, nykyinen elämäntilanne, parisuhde, ihmissuhdeverkostot, menetykset, kasvatuskysymykset, adoptiolapsen erityisyys, avoimuus lapsen taustan suhteen sekä muut tarpeelliset asiat.

Adoptioneuvonnan aikana työstetään hakijan mielikuvia lapsesta ja vanhemmuudesta sekä valmiutta mahdolliseen avoimeen adoptioon eli yhteydenpitoon lapsen syntymäperheeseen. Keskustelussa nostetaan esille myös lapsen oikeutta itseään koskeviin tietoihin ja niiden merkitystä lapsen identiteetin muodostumisessa. Lopuksi sosiaalityöntekijä antaa selvityksen adoptioneuvonnasta, jossa kuvataan neuvonnassa käsiteltyjä asioita ja soveltuvuutta adoptiovanhemmaksi.

Neuvonnan aikana aletaan valmistella asiakirjoja adoptioluvan hakemista varten, jota haetaan Valviralta neuvonnan päätyttyä. Kansainväliseen adoptioon adoptioluvan hakeminen edellyttää, että adoptoija on asiakkaana adoptiopalvelunantajalla. Suomessa palveluntarjoajia on kaksi, Interpedia ry ja Pelastakaa Lapset ry. Palveluntarjoajilla on eri yhteistyömaita. Kannattaa huomioida myös, etteivät kaikki palveluntarjoajien yhteistyömaat hyväksy hakemuksia yksin hakijoilta. Eri mailla on myös erilaisia vaatimuksia hakijoille. Näistä kaikista saa tietoa palveluntarjoajien infotilaisuuksissa tai palveluntarjoajien asiantuntijoilta. 

Adoptioluvan saatua ja hakemuksen lähdettyä alkaa pitkä odotus. Paras tieto sen hetken odotusajoista on palveluntarjoajilla. Odotusaika kannattaa hyödyntää mm. rakentamalla vertaisverkostoa ja opiskelemalla kohdemaan kulttuuria. Odotus päättyy lapsiesitykseen, jossa on perustiedot lapsesta ja hänen taustastaan, jos sellaisia on tiedossa, sekä lapsen terveystiedot. Lisäksi mukana on kuvia ja videoita lapsesta. 

Hyväksytyn lapsiesityksen jälkeen hakumatkalle lähtö koittaa kuukaudesta jopa puolen vuoden päästä. Tässä välillä lapseen voi jo pitää yhteyttä videopuheluiden avulla. Itse hakumatka kestää tavallisesti parista viikosta kuukauteen. Yksin hakijoita kehotetaan ottamaan matkalle mukaan joku läheinen. Kohdemaan lainsäädäntö määrittelee, vahvistetaanko adoptio paikallisessa tuomioistuimessa hakumatkan aikana vai myöhemmin Suomessa perheen palattua kotimaahan.

Ilmainen adoptioneuvonta sosiaalityöntekijän kanssa jatkuu vielä lapsen tultua jo Suomeen. Perheelle tarjotaan myös lakisääteinen tuen tarpeen arviointi, jonka perusteella perhe ohjataan tarvittaessa muiden tukitoimien pariin. Adoptiovanhemmalla on oikeus vanhempainvapaaseen, mutta lapsen taustasta ja terveydentilasta riippuen vanhempaa kehotetaan varautumaan olemaan kotona lapsen kanssa 1 - 2 vuoden ajan.